5.3.2013

Häpeän erakoiduttama.


Tuntuu kuin joku roikkuisi kaulassani kaksin käsin, kovin ottein.
Tuntuu kuin rintakehälleni olisi valettu betonia ja hengittämäni ilma muutettu lyijyksi.
Todistetusti, henkinen ahdistus puskee läpi lamaannuttavien fyysisten tuntemuksieni kautta.
Tuntuu kuin tukehtuisin, lähipiirini vahvistakoot että sille se toisinaan näyttääkin. Häpeä.
Samalla päässäni saattaa surista ja sirkuttaa, tai vaihtoehtoisesti siellä on liiankin hiljaista. Häpeä.
Lapsuuden menetetty kulta-aika, unhoitettu teini-ikä, nyt aikuiselämän ensiaskeleita väliaikaisen eläkeläisen papereilla. Häpeä.

Laput laskeutuvat silmille.
Ovet sulkeutuvat edestä.
Minua on riistetty.

Uusi ammattitutkinto, työpaikka, harrastukset, tapahtumat, lomat ja ystävät ovat minulle kuin porvarin menettämä maatilkku verratessani niitä tuohon kauniiseen, jokseenkin katkeroittavaan sanaan "vapaus." Silmiini heijastuu tuon sanan myötä muutamat oleelliset haavekuvat kysymysmerkkien ja hattarapilvien kera.

Vapaana uskaltautuisin yksin ovesta ulos, pelkäämättä maailmaa.
Vapaana uskaltautuisin yksin ovesta sisälle, pelkäämättä itseäni.

Olen pakannut lähestulkoon kaiken normaalin, jopa välttämättömän sosiaalisen elämiseni ja olemiseni mysteerilaatikkoon. On kausia jolloin en mielelläni laske itseäni ovesta ulos, tai päästä ketään sisään. Tällä kertaa kausi on madellutkin syksystä sinnikkäästi aina näihin päiviin saakka. Jaksan iloita auringonsäteen häivähdyksistä, ne ovat karttanani helpompaan ajanjaksoon, karttana kesään.
Lappujen laskeutuessa silmilleni tunnen kuitenkin sen hyvää mitä paha huomaamattaan antoi, kiitollisuuden. Kiitollisuuden lähimmäisilleni, he antavat rakkauttaan ja rohkeuttaan minun voimavaroikseni selvitäkseni pahimmasta aina huomiseen.

- Absoluutio

6 kommenttia:

  1. Itsekkin olen määräaikaisella eläkkeellä, joten tiedän tuon häpeän. Tiedän sen niin hyvin.

    Voimia! Asiasi järjestyvät ihan varmana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karmea sanoa, mutta tuntui hyvältä kuulla etten ole yksin kyseisen häpeäni kanssa. Kiitos tsempistä ja voimia sinnekkin suunnalle. :)

      Poista
  2. Täälläkin yks eläkeläinen, moi.
    Kirjotat hyvin

    VastaaPoista
  3. kiitos vain:)

    Olipas tuttuja fiiliksiä sun tekstissä, etenkin loppuosa. Kesää ootellessa..

    VastaaPoista

Kommentoi ihmeessä?