Haaksirikossa.

Uskomattomat määrät vettä, pepsiä, kahvia, teetä. Liikaa tupakkaa.
Vatsalaukkussani n.100kcl päivää kohden.
Puntaria pettyneenä tuijottaen, peilikuvaansa peläten.
Ajatuksissa pyörii kaikenaikaa kaikki mahdolliset ajatukset kehoni ylimääräisistä kiloista, näimpä nälkä huomaa ilmoittaa itsestään todella harvoin.

Viikossa turvotus on ehtinyt painua poispäin.
Kolme kiloa kadonnut astuessani puntarille.
Epämiellyttäviä tuntemuksia kehossa, silti, mitä muuta minä enää voisin kontrolloida?

Käperryn suihkun lattialle, käännän hanan tulikuuman puolelle, katsellen kuinka ihoni alkaa punoittaa. Kuulunko todella tänne näin raskasta ristiä kannatellen, rangaistaanko minua jostain vuosi toisensa perään? Ajatukseni vellovat, saavat minut voimaan pahoin silkasta epätoivoisuudesta.

Terve maailma, sairas maailma, jännite niiden välillä on liian suuri.
Kuin kahta miinusmagneettiä koetettaisiin ujuttaa yhteen, mahdotonta yritystä.

Entä sairaan maailman sielunkumppaneita ystäviksi?
Ihmisiä jotka kävelevät pahan kanssa alttarille aikeissa sanoa "en tahdo," kuitenkin koukussa oravanpyöräänsä sanoen "tahdon." Ihmisiä jotka yrittävät etsiä hurmiollista helpoitusta kipuiluunsa, samalla satuttaen itseään entistä enemmän.

En usko kohtaloon, en tahtoon, en valintaan.
Olen turta.

- Absoluutio