Mun pakoni loppuun juostu on.

Rakkaat lukijani, kuten olette saattaneet huomata en ole toviin, jos edes toiseenkaan päivittänyt blogiani. Syitä on monia; elämänmuutos, kiire, stressi, kadotetut ajatukset ja ennenkaikkea suuri hyppäys tuntemattomaan, tuo tuntematon nimeltä parantuminen.

Tämä yritys on yrityksistä jälleen monin.
Tämä ei ehkä ole viimeisin yritys,
mutta ainakin yritän.

Jatkan edelleen blogiani. Jatkan sitä uusin verkkokalvoin, joiden takana on muutakin kuin pimeys.
Kysyn jälleen, ideoita?

Olen avannut sinertävät nyrkkini vuosien mittaisesta puristuksesta.
Olen puristuksellani pitänyt kiinni kontrollia, diagnooseja, lääkkeitä ja tuhansia paholaisia.

Olen avannut sinertävät nyrkkini vuosien mittaisesta puristuksesta.
Kontrolli, diagnoosit, lääkkeet, tuhannet paholaiset.
Kaikki kuin pinttyneenä kämmenelleni.
Kaikki kuin kertoen: "Me olemme sinä."

Mutta minä astun pihalle, tuohon mahdollisuuksien maailmaan.
Minä pudistan päätäni nauraen, sanon ääneen:
"Ei, te ette ole minä. Te ette ole mitään."

Katson aurinkoon, tuohon karttaani.
Hymyilen, hyräilen:

- Absoluutio

Auttakaa.

Rakkaat lukijat, olkaa hyviä ja antakaa aiheita mistä haluaisitte minun kirjoittavan silmillenne.
Orpo mieliprkani on orputensa lisäksi nyt myös totaalisen hukassa, ja omatuntoni minua solvatkoon kun en ole kirjoittanut teille aikoihin mitään kelpuutettavaa tekstiä.

                                                                           - Absoluutio

Kuolettava terapia.

Herään, tunnen jälleen suolaisen katkeruuden maun huulillani.

"Todella rankka viikko siis?"
"Liian rankka."
"Rakkaimpasi ovat olleet sinulle pahoja."
"Liian pahoja."
"Miten olet suhtautunut siihen?"
"Olen ansainnut sen."
"Olen ansainnut sen että sinulle ollaan pahoja?"
"Olen."
"Kuulostaa että rankaiset itseäsi siitä että sinulle ollaan pahoja?"
"Rankaisen."
"Miksi?"
"Heidän ruoskansa ruokkivat minua."
"Mihin?"
"Tavoitteeseeni."
"Mikä se on?"
"Säälimätön itseinho."
"Miksi?"
"Minä laihdun siten."
"Sinä tuskin jaksat kannatella itseäsi, miksi sinun pitäisi laihtua?"
"Sanani eivät enää riitä, voin vain näyttää pahan."
"Olisivatko he sitten sinulle kilttejä?"
"Ehkä."
"Onko sinulla ollut rytmihäiriöitä?"
"On."
"Pyörtyiletkö sinä?"
"Kyllä."
"Tiedäthän että sydämesi saattaa pysähtyä milloin vain?"
"Ehkä."
"Varaan sinulle ajan labraan tarkistaakseni kaliumarvosi."
"Selvä."
"Menisitkö millään osastolle?"
"En enää kertaakaan."
"Menisit edes tippaan?
"En."
"Mihin sinä todella tähtäät?"
"Kuolemaan?"
"Miksi?"
"En osaa elää."
"Mikset osaisi?"
"Katso minua"
"Haluaisitko enää edes voida paremmin?"
"Haluaisin."
"Kuinka kovasti?"
"Enemmän kuin elää näin"

Tänään olen hävennyt, minulla olisi paljon isompia ongelmia hoidettavana.
Tänään olen ymmärtänyt, en halua elää näin.
Tänään olen tuijottanut omaa oksennustani.
Tänään olen itkenyt, jos en elä näin, lihon.
Tänään olen tajunnut oman tilani.

Tänään olen sanonut ääneen: "Minä en kontrolloi tätä enää."

Nukahdan, tunnen jälleen suolaisen katkeruuden maun huulillani.

- Absoluutio